Aiemmat näyttelyt

Home / Artikkelit / Aiemmat näyttelyt

Aiemmat näyttelyt


BERLIINI >>> NASTOLA 2017


Kuratointi Sophie Prager ja Heike Tosun/ Salon Dahlmann, Miettinen Collection

Kuva: Jukka Vakkilainen/ FotoklubiLahti

Taarastin taidehallissa esitetään teoksia yhdeksältä taiteilijalta, jotka ovat kotoisin eri puolilta Eurooppaa ja työskentelevät nyt Berliinissä.

Tällä hetkellä Berliini on yksi merkittävimpiä nykytaiteen keskuksia. Näyttely tuo sen urbaanissa sykkeessä syntyneet teokset maaseutumaiseen Nastolan kirkonkylään. Lähtökohtana on kahden eri paikkakunnan ja kulttuurin yhteensaattaminen ja vuoropuhelu.

Teokset ovat maalauksia, piirustuksia, valokuvia, veistoksia ja paikalle tehtyjä installaatioita. Niitä yhdistää niiden syntymäpaikka Berliini. Uusi luonnonläheinen ympäristö synnyttää ajatuksia sijainnin merkityksestä taiteen tuotannolle sekä vastaanottamiselle.

Ryhmänäyttelyn päämääränä ja voimana on, että teokset luodaan vailla muodollisia rajoitteita ja kategorisointeja.

Näyttely Taidekeskus Taarastissa muodostaa kokonaisuuden, jossa teokset itsenään ja omilla ehdoillaan käyvät muodon ja materiaalin vuoropuhelua.

Näyttelyn taiteilijat ovat:

Tom Anholt (Englanti), Björn Dahlem (Saksa), Paula Doepfner (Saksa), Secundino Hernandez (Espanja), Leiko Ikemura (Japani), Marlena Kudlicka (Puola), Kirsi Mikkola (Suomi), Janne Räisänen (Suomi) ja Thomas Scheibitz (Saksa)

 

Tom Anholtin töiden taustalla ovat hänen omat juurensa, mutta niissä näkyvät myös hänen innoituksensa ajankohtaiset lähteet: rakkaat ihmiset, asiat joita hän näkee uutisissa ja asiat, joita ihmiset kertovat, ne kaikki näkyvät teoksissa.

Anholt kertoo töissään taiteen historiaa sekä omaa ja perheensä tarinaa, mutta tasapainoilee myös abstraktin ja kerronnallisuuden välillä niin, että se sallii katsojan luoda myös omaa tarinaansa teoksen antamissa rajoissa. Mahdollisuus katsojan omaan tulkintaan tekee niistä mielenkiintoisia. Anholtin työ luovat jopa myyttistä, unenomaista tunnelmaa. Hän sanoo töidensä heijastavan kunkin päivän tuntemuksia, toiset päivät ovat hyvinkin erilaisia, mikä näkyy töissä.

 

 

Björn Dahlemin töissä on yhtymäkohtia astronomiaan ja tieteelliseen ajattelutapaan maailmankaikkeudesta. Teokset eivät ole perinteisessä mielessä kuvanveistoa, vaan niiden luominen on oman mielensä veistämistä; filosofista ideointia, teemojen hyväksymistä ja hylkäämistä ja ratkaisujen kaivertamista ajatuksista. Työt kuvaavat usein kosmisia maisemia, jossa valo on tärkeä osa, symbolina aineettomuudelle ja valaistumiselle.

Toteutus syntyy tavallisten, halpojen materiaalien yhdistelemisestä. Björn löytää niitä rautakaupoista ja netin kautta. Björn haluaa, että hänen teoksissaan näkyy amatöörin käsiala, eikä ammattikäsityöläisen tai teollisen tuotteen viimeistely. Niinpä viimeistelee teknisesti kaikki teoksensa itse. Taarastissa on esillä teos Moon (2015).

 

Paula Doepfner käyttää teoksissaan myös luonnon materiaaleja, joita hän yhdistää lasiin, teräkseen tai jäähän. Nämä ”aineettomat ” materiaalit toimivat kontrastina hienovaraisille kudelmille, jotka muodostuvat kukista, oksista, korsista ja muista kasvien osista. Myös ääni on olennainen osa Doepfnerin teoksia. Hän on opiskellut taiteen lisäksi säveltämistä ja saa työhönsä inspiraatiota esimerkiksi blues-musiikin lyriikoista.

”Pohdin töideni kautta, miksi ihmisillä on subjektiivisia kokemuksia. Käytän lyriikoiden lisäksi filosofisia tekstejä, proosaa ja neurotieteen tutkimuksia, jotka käsittelevät tietoisuutta eri perspektiivistä. Blues-lyriikat tarjoavat tunteellisen ja abstraktin näkökulman. Jännite eri lähestymistapojen välillä on mielestäni hyvin kiinnostava.”

Musiikkitaustan innoittamana Doepfner on kehitellyt lukuisia performansseja muusikoiden kanssa. ”Haluan esittää performansseja, jotka ovat lähellä ei mitään. Äänet ovat aina hyvin keskitettyjä ja pelkistettyjä, kuten höyry tai tuuli. Läheinen yhteys teoksiini on näin selkeästi havaittavissa. Taarastiin Doepfner sommittelee paikallisista materiaaleista installaation ja esittää teokseen liittyvän “Headed homebound just once more” -performanssin näyttelyn avajaisissa.

 

Kuva: Joaquín Cortés

Secundino Hernándezia pidetään moniulotteisena taidemaalarina, jonka tavaramerkkinä on ”action painting”, roiskemaalaus. Hänen maalauksissaan on nähtävissä viittauksia esimerkiksi Salvador Dalín, Joan Mirón sekä muiden espanjalaisten surrealistien teoksiin. Hernándezillä on ollut lukuisia näyttelyitä eturivin taidemuseoissa ja johtavissa gallerioissa Lontoosta New Yorkiin.
Taiteilija kertoo keskittyvänsä maalaamisessa sen peruselementteihin – viivoihin, väreihin ja sommitteluun oman maailmankuvansa kuvittamiseen. Päästäkseen tavoitteeseensa, on hän kehittänyt ja käyttänyt hyväkseen kiistanalaisia tekniikoita, kuten peseminen, kaavinta ja työskenteleminen suoraan maalaustuubista.
”Joidenkin töiden ollessa tulosta silmiinpistävistä (maalin)lisäyksistä, ovat jotkut teokset kerrostamisen ja maalinpoistamisen tulosta. Tässä metodissa, jonka itse yhdistän veistoksen käsitteeseen, kaivuu ja vuolu väripinnan lävitse paljastaa kankaan.”

 

 

 

 

 

 

Leiko Ikemura kiinnostui veistostaiteesta v. 1984. Sekoittaen itäisiä ja läntisiä veistostaiteen perinteitä Ikemura työskenteli käyttäen pronssia, terrakottaa ja savea muodostamaan monipuolisia biomorfisia muotoja ja pirstaloituneita naishahmoja. Siirtyminen puolifiguratiivisen veistostaiteen pariin vaikutti hänen muuhun tuotantoonsa, kun nämä nimettömät ja hämärät naishahmot alkoivat täyttää hänen maalauksiaan ja valokuviaan.

Ikemuran veistostaiteen makaavat hahmot ovat varsin ainutlaatuisia, koska ne kuvaavat eläviä ihmisiä eivätkä kuolleita tai nukkuvia, kuten niin usein taiteen historiassa. Keraamiset veistokset ovat usein pronssiveistosten malleja. Taarastin näyttelyssä on myös sarja Ikemuran mustavalkoisia valokuvia.

 

Marlena Kudlickan töissä lähtökohta sanoissa ja ajatuksissa. Hän kokee kielen ja kuvanveiston samankaltaiseksi; sanalla voi olla monta merkitystä ja veistoksessa paljon erilaisia muotoja.

Uuden teoksen ensimmäinen idea syntyy siis kielestä, työ alkaa teoksen nimestä. Aluksi Marlena Kudlicka piirtää käsin luonnoksen. Valmistuksen tärkein vaihe tapahtuu metalli- ja lasityöpajoissa ammattilaisten kanssa, jossa Marlena ohjaa ja valvoo koko prosessia.  Taarastissa esillä on työ “Unprotected” – suojaamaton.

Berliinissä työskennellessään Marlena on inspiroitunut arkkitehtuurista, insinööritaidosta, taiteesta ja saksalaisten mielen ja ajatusten rakenteesta. Taide on kommunikointia yhteiskunnan kanssa.

 

Kirsi Mikkolan työskentelytapa on kiinnostava; hän maalaa papereita akryyliväreillä, sitten silppuaa ne saksilla ja sommittelee värillisistä silpuista teokset liimaten ne lopuksi paperille.

Kirsi on tehnyt paljon arkkitehtuuriin viittaavia teoksia. Tällä hetkellä hän kokeilee mielellään kolmiulotteisuuden lisäämistä teoksiinsa. Paul Klee on yksi lempitaiteilijoista. Omien sanojensa mukaan Kirsi ”pitää kauheasti anarkistisesta taiteesta”.
Taarastissa on esillä neljä Mikkolan teosta.

 

Oletko ikuisesti minun, Jussi Tiainen, Courtesy: Helsinki Contemporary

 

Janne Räisäsen taiteellista tyyliä on kuvailtu ekspressionistiseksi sekä niin sanotuksi huonomaalaustyyliksi (Bad Painting). Hän on ammentanut teoksiinsa vaikutteita muun muassa urbaanista kaupunki- ja klubikulttuurista, katumuodista ja popkulttuurin ilmiöistä – hänen katsotaan tulkitsevan ajan henkeä älykkään huumorin kautta.

Taarastin kahviossa on esillä seitsemän Janne Räisäsen teosta.

 

 

 

 

 

Thomas Scheibitzin maalaustensa perusmuodoista on hahmotettavissa tuttuja kuvioita. Leijuvat hahmot toimivat varman silmän tasapainottamina. Tilavaikutelma maalauksissa on voimakas, ja ne sisältävät paljon rakenteellisia elementtejä. Maalausten ote on voimakkaasti konstruktivistinen. Teokset eivät alleviivaa yhtä havaintoa, vaan kertovat monta tarinaa. Harmoninen kokonaisvaikutelma ja hieno toteutus tekevät niistä kestäviä katsella.

Näyttelyssä on Scheibitzin tuotannosta esillä yksi veistos ja yksi maalaus. Veistos, Brunnen 2012, on varmaotteinen havainto ja näkemys suihkulähteestä. Stilleben 897 – samaan aiheeseen perustuvia maalauksia on useita ja niitä yhdistää harkittu värimaailma. Keltainen aktiivinen alue on keskellä ja tausta metallinharmaa. Tämän aiheen ympärillä Scheibitz on kehittänyt tunnistettavan esitystavan, mikä on nykyaikana harvinaista.

Taidekeskus Taarastin Kesänäyttely 2016

järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2016. Korkeatasoinen näyttely oli vapaaehtoisvoimin koottu. Näyttelyn järjestivät Nastolan Taideyhdistys ja Nastola-seura. Näyttelyn tarjonta herätti kulttuuriväen kiinnostuksen myös maakunnan rajojen ulkopuolella.

 

 

 

 

 

Näyttelyyn haettiin edellisvuosien tapaan sekä nuoria, että kokeneita taiteilijoita. Mukana oli 9 taiteilijaa: Ville Andersson, Carolus Enckell, Noora Geagea, Kaarina Kaikkonen, Enni Kömmistö, Niko Luoma, Aurora Reinhard, Kaarlo Stauffer ja Miina Äkkijyrkkä.Esillä oli grafiikkaa, videoita, valokuvia, veistoksia ja maalauksia. Seudulla on harvoin esillä vastaavaa kansainvälisestikin tunnettua suomalaista taidetta. Nuorista taiteilijoista esimerkiksi Ville Andersson, joka on Vuoden 2015 nuori taiteilija, oli kokoelmallaan kesällä 2016 esillä myös Tokiossa. Videotaiteilija Noora Geagean teoksia on ollut Moving Image -tapahtumassa Lontoossa. Niko Luoma on ollut esillä mm. Berliinissä ja Madridissa ja Kaarina Kaikkosen töitä on nähty lähes kaikissa maanosissa, vaikkakin Italiassa hän lienee kaikkein rakastetuin.Taidekeskus Taarastin Kesänäyttelyn avasi Nykytaiteen museo Kiasman museonjohtaja Leevi Haapala.

Kesänäyttelyn 2016 taiteilijat:

Ville Andersson

Ville Andersson (s. 1986 Loviisa) on Vuoden 2015 nuori taiteilija. Hänet tunnetaan viimeistellyistä teoksistaan, joita hän toteuttaa monilla eri tekniikoilla. Valokuvaus, maalaaminen ja piirtäminen ovat tasavertaisessa asemassa Anderssonin työskentelyssä. Hän pyrkii löytämään ajatuksilleen ja ideoilleen luontevimman ilmaisukeinon ja toisaalta tutkimaan, miten erilaiset välineet ja tekniikat vaikuttavat hänen työskentelyynsä. Anderssonin teokset ovat silmiinpistävän pelkistettyjä, mitä korostaa niiden mustaan, valkoiseen ja harmaaseen rajautuva niukka väriskaala. Kaikki ylimääräinen on karsittu pois. Kiintopisteitä Ville Anderssonin taiteessa ovat kirjallisuus, elokuva, musiikki ja kuvataide, joihin viittaavia vihjeitä hän kätkee teoksiinsa kuin piilokuvia. (Teksti lähteestä: www.aboavetusarsnova.fi)

Carolus Enckell

Carolus Enckell (s. 1945) on modernismin ja amerikkalaisen abstraktin taiteen
perillinen. Enckellin vähäeleisissä teoksissa on usein lähtökohtana maisema, mutta keskeisintä on väri ja valon kuvaaminen. Välittömän havainnon ohella harkinta ja suunnitelmallisuus ohjaavat työprosessia, jolloin teokset pelkistyvät puhtaiksi väreiksi ja geometriaan perustuviksi sommitelmiksi ja pinnoiksi. Enckell on rakentanut Taarastiin Ihmeellisyyksien huoneen “Wunder Kammerin”, jossa on lukuisia pieniä teoksia lattiasta kattoon.

Enckell on luonnehtinut itseään taiteilijana järjestelijäksi tai välittäjäksi. Hänet tunnetaan myös työstään Vapaan taidekoulun pitkäaikaisena opettajana ja rehtorina sekä Taide-lehden päätoimittajana. Enckell on valittu Vuoden taiteilijaksi 1990, ja hänelle on myönnetty mm. Carnegie Art Award vuonna 2001 sekä Pro Finlandia 2009. (Lähde: esittely Sara Hilden taidemuseon näyttelystä 2016)

Noora Geagea

Noora Geagea (s.1981) on visuaalinen taiteilija Helsingistä, joka työskentelee valokuvan ja liikkuvan kuvan parissa. Hän tutkii työssään erilaisia valtarakenteita ja ihmisen liikettä. Geagea on valmistunut taiteen maisteriksi LCF, University of the Arts- yliopistosta Lontoossa vuonna 2009. Hänen taustansa on monipuolinen työskenneltyään niin tanssin kuin pitkien elokuvien parissa kamera-assistentin roolissa. Geagean töitä on nähty viime aikoina mm. Pekingissä Xidan- kulttuuriaukiolla, yksityisnäyttelyssä ARTag galleriassa Helsingissä, ryhmänäyttelyssä Salon Dahlmanissa Berliinissä jonka hän myös kuratoi yhdessä tuottaja Anna Miettisen kanssa, Aesthetica Art Prize näyttelyssä Yorkissa, Tiranan kansallisgalleriassa sekä Lontoon Moving Image fair:ssä.

Kaarina Kaikkonen

Kaarina Kaikkonen (s. 1952 Iisalmi) on suomalainen kuvanveistäjä, joka tunnetaan miesten pikkutakeista tekemistään installaatioista, kuten Tie,joka oli Helsingin tuomiokirkon portailla. Kaikkosesta on tullut yksi suomalaisen taiteen eturivin taiteilijoista, ja hän on saanut installaatioillaan kansainvälistä huomiota eri puolilla maailmaa.

Installaatiot ovat kooltaan ja vaikutukseltaan monumentaalisia, mutta materiaalien suhteen maanläheisiä. Kierrätettyjen arkiesineiden merkitys voi nousta väkijoukkomaisesta anonyymiydestä tai toisaalta henkilökohtaisuudesta. Teokset herättävät mielikuvia suurista yhteiskunnallisista ilmiöistä ja luonnonkatastrofeista, mutta moniselitteisyydestä huolimatta ne ovat helposti lähestyttäviä.

Enni Kömmistö

Enni Kömmistö on helsinkiläinen Lahden Taideinstituutista vuonna 2009 valmistunut kuvataiteilija. Näyttelyn teos Citykanit, 2016, on 5-osainen keramiikkabetoniveistos. Teos liittyy pääkaupunkiseudulta alkaneeseen citykani-ilmiöön, mistä alettiin keskustella 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Luontoon hylätyt lemmikkikanit muodostuivat uutena vieraslajina haasteeksi esimerkiksi puistoille ja niiden istutuksille.

Ajatuksena on kysyä, kenelle kaupunkitila kuuluu ja mikä sen ympäristöä muuttaa. Ja toisaalta viitata eläinten asemaan laajemminkin. Veistossarjan tekemiseen on myös innoittanut Eduardo Kacin vuoden 2000 teos: geenimuunneltu, fosforoitu Alba-kani ja sen ympärille muodostunut keskustelu siitä, mitä eläimille saa tehdä ja mitä ei.

Niko Luoma

Niko Luoma, 1970, Asuu ja työskentelee Helsingissä. Opiskeltuaan ja valmistutuaan Bostonista School of the Museum of Fine Art:sta 1998 ja New England School of Photography:stay 1995, Luoma valmistui Taideteollisesta Korkeakoulusta taiteen maisteriksi 2003, missä hän opetti vieraileva tuntiopettajana vuoteen 2013. 2015 Luoma aloitti valokuvataiteen lehtorina Aalto Yliopiston taiteiden ja suunittelun korkeakoulussa.

Hän on pitänyt yksityisnäyttelyitä viime vuosina New Yorkissa, Berliinissä, Lontoossa, Brysselissä, Madridissa, Sazburgissa ja Helsingissä sekä osallistunut näyttelyihin Yhdysvalloissa, Aasiassa ja Euroopassa vuodesta 1995. Luoman teoksia on lukuisissa kansainvälisissä kokoelmissa mukaanlukien Nykytaiteen museo Kiasma, Tanskan kansallinen valokuvataiteen museo, EMMA Espoon modernin taiteen museo, Borusan Contemporary Istanbul. Hate Cantz julkaisi hänen monografiansa “And time is no longer an obstacle” 2012. 2013 hänet valittiin 6kk taiteilijaresidenssiin ISCP:hin Brooklyniin New Yorkiin.

Aurora Reinhard

AuroraReinhard on helsinkilänen kuvataitelija. Hän käyttää videota, valokuvaa ja moniulotteisia, hyperrealistisia objekteja käsitellessään jokapäiväistä elämää. Hän on valmistunut taiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2003, ja on opiskellut valokuvausta Göteborgin yliopistossa ja New Yorkissa International Center for Photographyssa. Hänen teoksiaan on esitetty kansainvälisesti, muun muassa Saksassa ja Turkissa. Reinhardin kokeellinen lyhytelokuva Boygirl (2002) palkittiin ZKM Center mediataiteen palkinnolla Saksassa.

Kaarlo Stauffer

Kaarlo Stauffer (s.1988 Nastola) on helsinkiläinen kuvataiteilija. Hän on valmistunut Kuvataideakatemiasta syksyllä 2014. Stauffer työskentelee öljyvärimaalauksen ja myös kevyempien materiaalien, kuten guassin ja puuvärien parissa. Hän tekee myös proosapohjaista sarjakuvaa. Nuoret 2015-näyttelyn yhteydessä Staufferille myönnettiin suomalaista taidetta tukevan Maecenas Killan puolesta stipendi. Maecenas Kilta perustelee valintaansa Staufferin taiteellisen työn ajankohtaisuudella ja samanaikaisella perinteisyydellä: ”Taiteilija toteuttaa nykyhetken snapshot-maailmaa perinteisen öljyvärimaalauksen avulla. Hän onnistuu hienosti vangitsemaan hetken, mutta teoksen toteuttaminen vaatii aikaa. Nykyajan hektisyys asettuu kiinnostavasti vastakkain Staufferin työskentelymetodin kanssa”. Kilta kiittää perusteluissaan myös Staufferin runsasta ja maalauksellista värinkäyttöä.

Miina Äkkijyrkkä
s. 2.7.1949 (vuoteen 1976 Riitta Loiva. Taiteilijanimeltään myös Liina Lång.)

Äkkijyrkkä sai Valtion kuvataidepalkinnon vuonna 2002. Hän on koulutukseltaan paitsi kuvanveistäjä myös karjankasvattaja. Työssään Äkkijyrkkä yhdistää maataloutta ja korkeakulttuuria, kuvataidetta ja karjankasvatusta. Hän liikkuu veistotaiteesta performanssiin ja pronssista romupeltiin. Hän tekee lehmälaumallaan elementtejä, jotka vaikuttavat yhteiskuntaan.