Tervetuloa Nastolaan!

Home / Artikkelit / Tervetuloa Nastolaan!

Tervetuloa Nastolaan!


Tervetuloa Nastolaan


Nauhataajamallinen historiaa, teollisuutta ja myös taidetta

Nastola sijoittuu lähelle Porvoojoen latvavesiä, joilta on löydetty koko Suomen vanhimmat asuinpaikat. Kaksi Salpausselkää ja niiden välissä olevat yli 70 pientä järveä ja lampea muodostavat Nastolan maiseman keskeiset tekijät.

Maanviljelijät asettuivat aikanaan paikoilleen ja rakensivat kylänsä harjujen liepeillä oleville helposti viljeltäville hietamaille. Kylät kasvoivat suuriksi mutta sijoittuivat melko harvaan, niihin perustettiin myös huomattava määrä aateliskartanoita.
1920- luvulla

 

 

Nastolan vuonna 1804 käyttöön vihitty puukirkko sijaitsee maisemallisesti upealla paikalla, vesistön äärellä ja hieman sivussa asutuksesta. Kirkon rakentamisesta vastasi ruoveteläinen kirkonrakentaja Matias Åkergren. Kirkkosaliin mahtuu noin 700 henkeä. Kirkko toimii kesäisin tiekirkkona.
Nastolan hautausmaan opastelehtistä on saatavana kirkosta.
Kirkko sijaitsee osoitteessa Kukkastie 18, kivenheiton päässsä Taarastin Taidekeskuksesta.

Hyvien liikenneyhteyksien varsilla olevat Uusikylä, Nastola ja Villähde, eli ensimmäisellä Salpausselällä olevat kylät, teollistuivat 1960-luvulla. Nastola tunnetaankin edelleen korkeatasoisesta, kansainvälisestä teollisesta tuotannostaan ja osaamisestaan.

Asutus ja palvelut seurasivat teollisuutta, ja näin kylistä rakentui lähes yhtenäinen nauhataajama. Pohjoisen Nastolan järvialueilla on runsaasti vapaa-ajan asutusta.

Taarastin taidehalli valmistui vuonna 1990. Nastolalainen arkkitehti Erkki Aarti on suunnitellut talon. Taarasti sijoittuu Nastolan kirkonkylään aivan kirkon sekä alueen vanhimman huvila-alueen viereen. Nimensä Taarasti ja on saanut kylässä olleesta samannimisestä maalaistalosta. Sana Taarasti taas on lainattu venäjänkielestä (staroust) ja tarkoittaa kylänvanhinta.

Taidekeskus Taarastia hallinnoi Nastolan Taideyhdistys. Taideyhdistys toteuttaa lukuisia tapahtumia vuosittain mm. Suomen suurimmat Rautalankafestivaalit.  Vuoden 2016 alusta Nastola ja Lahti muodostivat uuden Lahden kaupungin, näin Taarastista tuli osa Lahden taidekenttää.